Muu

Sunnuntai 25.8.

Ilma on +15 astetta, vieno tuuli siitä suunnasta, että Kemoran ajot kuuluvat loistavasi myös meillä Masalassa. Mitenköhän saataisiin etukäteen tieto Kemoran ajoista, että sinne joskus vois päästä itsekin paikalle kuuntelemaan ja ihastelmaan taitavia ajosuorituksia?

Meillä on ollut hurjan hieno viikonloppu tähän asti. Perjantaina oli Laten karaoken jäähyväisveto. Iso kiitos Ailalle ja Latelle monista meidän yhteisistä illoista, jäämme kaipaamaan Laten rentoa, rauhallista jutustelua laulajien välissä. Toivottavasti nähdään pian, kun heillä on täällä edelleen kausipaikka! Eilen illalla meitä tanssitti Peltolan Pojat, jotka ei paljoa esittelyä kaipaa. He ovat taitavia, monipuolisia ja mukavia soittajia, joiden kanssa on ilo tehdä yhteistyötä!

Elämä menee aina eteenpäin, olemme me mukana  tai sitten ei. Anoppi sai viikko sitten vakavan sairaskohtauksen ja sitä olemme tässä eläneet kaiken arjen ohella. Toivotaan, että anopin tilanne on hänelle itselleen tuskatonta ja pelotonta, menee se mihin suuntaan tahansa. Tästä tulee pakosti mieleen, pidetään huolta sekä itsestämme että kaveristakin aina, koskaan emme voi tietää ajankohtaa, mikä on viimeinen. Pitäisikö elää kun viimeistä päivää? Se meidän pitää itsekunkin tykönänsä tuumata!

Loppukesän tuore hankinta tänne Masalaan on SUP-lauta ja onpa mielenkiintoinen kapistus! Aivan ihan oli meloa sen kanssa Masalan edessä, kun sitä ensi kerran kokeilin. Sen voin sanoa myös kokemuksestani, ei kannata mennä ruohoihin, mihin köli voi sotkeentua! Nyt meillä on myös kahdet kelluntaliivit, joita saa käyttää, kun laudan vuoraa. Tervetuloa Masalaan suppailemaan!

Koululaisille kovaa intoa opiskella eteenpäin opintiellä, siitä on aina iloa ja hyötyä!

 

 

 

 

Leave a Reply

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s